Kokoomuksen Varsinais-Suomen piiri sai syyskokouksessaan (23.11.) äänestää kahdesta ehdokkaasta piirille puheenjohtajan. Äänestystulos (53-45) osoitti sen, että vaihtoehtoja tarvitaan. Tämä vahvistaa myös käsitystä siitä, että puolueiden piirien rooli on toimia jäsentensä ja paikallisyhdistysten tukena ja yhdistävänä voimana, ei erottavana.
Politiikka on ennen kaikkea arvovalintoja. Avoimuus, sivistys, suvaitsevaisuus, toisten kunnioittaminen, turvallisuus ja yhdenvertaisuus ovat yhteiskuntamme peruskivet. Näiden arvojen on pitää näkyä teoissa, ei vain sanoissa.
Tulevaisuuteen katsova politiikan tekeminen tarvitsee toimiakseen rakentavaa ja ratkaisukeskeistä otetta, jossa yhteistyö korvaa vastakkainasettelun. Sen pitää perustua avoimuuteen, vastuullisuuteen ja hyvään hallintotapaan, jotka luovat pohjan luottamukselle ja kestävälle päätöksenteolle.
Vaaleilla valitut päättäjät tekevät kunta-, alue- ja valtakunnan tasolla päätöksiä, jotka vaikuttavat jokaisen arkeen. Näitä päätöksiä tukevat puolueiden toimielimet, joiden tehtävänä on edistää yhteisiä tavoitteita, vahvistaa päätöksenteon pohjaa ja ymmärtää erilaisia näkökulmia. Politiikan voima on kyvyssä yhdistää mielipiteitä ja luoda ratkaisuja.
Kun vastuullisuus, hyvä hallintotapa ja yhteistyö asetetaan etusijalle, politiikka voi olla väline, jolla rakennetaan vahvempaa, kestävämpää, oikeudenmukaisempaa ja yhdenvertaisempaa tulevaisuutta. Tämä vaatii rohkeutta kohdata vaikeitakin kysymyksiä, mutta myös halua löytää ratkaisuja, jotka arvostavat eri mielipiteitä.


Jätä kommentti